Työttömien teatteri
Työttömien Teatteri -hanke on saanut mallinsa Tampereella toimivan Legioonateatterin toiminnasta ja kuten heilläkin myös Työttömien Teatterin lähtökohtana on ehkäistä syrjäytymistä ja sosiaalista pahoinvointia teatteritoiminnan avulla. Työttömien Teatteri -hanke toteutetaan sosiaalisen ja soveltavan teatterin keinoin.
Työttömien Teatterissa toimii arkipäivisin työttömille suunnattu ilmaisupainotteinen teatterityöpaja. Työpajalle hakeudutaan kuntouttavan työtoiminnan kautta.
Työpajalla voidaan toteuttaa esimerkiksi monimuotoisesti ja osallistujalähtöisesti kokoillan näytelmä, lyhyempiä esityksiä, nukketeatteria, tapahtumia, elokuva tai vaikka kuunnelma. Lisäksi esityksiä viedään pienille kiertueille.
Sirkus Supiaisen Työttömien teatteri toteutetaan yhteistyössä Joensuun kaupungin ja Siun Soten kanssa ja on osa Joensuun KAKE 2.0 -hanketta vuosina 2019 -2020. Tällä hetkellä Työtömien Teatteri toimii ESR-rahoituksella ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tukemana.
Hanketta rahoittavat Euroopan Sosiaalirahasto ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.
Toiminnassa 2019, 2020, 2021 ja vuoden 2022 syyskuusta alkaen ESR-hankkeena
TYÖTTÖMIEN TEATTERI
Merta edemmäs (2021)
’koskettava tarina ihmisyydestä, elämästä ja turskasta’
Merta edemmäs-näytelmä on ihmisenä olemiseen pureutuva kolmiodraama, jossa kyse on pitkälti kohtaamisen kaipuusta, ja kuultuna olemisen tarpeesta.
NÄYTÖKSET NÄYTTÄMÖ-teatterissa, Pilkontie 7, Joensuu
5.3. (Ensi-ilta) klo 11 (loppuunmyyty)
6.3. klo 19 (loppuunmyyty)
7.3. klo 19 (loppuunmyyty)
10.3. klo 11 (loppuunmyyty)
12.3. klo 11 (loppuunmyyty)
17.3. klo 11 (loppuunmyyty)
Nimetön näytelmä työttömyydestä
Kun työllisestä tulee työtön, hän huomaa joutuneensa syöksykierteeseen, jonka pohjalta löytyy tuore kasa täytettäviä lomakkeita. Asunto, työ, oma-arvontunto, elämän ilo, nämä kaikki ja paljon muuta saa täyttämällä nämä hakemukset.
Hän menetti työnsä, hän menetti puolisonsa ja koiransa, jonnekin meni myös se itsemääräämisoikeus. Kuinka hän selviää tulevasta virastoverkosta? Säilyttääkö työtön järkensä vai hylätäänkö se pöydälle muiden hakemuksien seassa?
Jos kuvittelit näytelmien olevan pelkkää todellisuuspakoa, tulit katsomaan väärää näytelmää. Tervetuloa pahoittamaan mielesi Työttömien teatterin ensimmäisen näytelmän parissa. Täällä otamme todellisuudesta kiinni kaksin käsin.
Esitykset NÄYTTÄMÖ-teatterissa. Pilkontie 7,Joensuu
20.2.2020 (ennakko) klo 11
22.2. klo 19 ensi-ilta
23.2 ko 11
23.2. klo 19
26.2. klo 11
4.3. klo 11
5.3. klo 11
(Esityksiin vapaa pääsy)
Lippuvaraukset supiainen@supiainen.com
kertokaa esitys mihin haluatte paikan.
Tekijöiden kuvaus prosessista:
Näytelmä toteutui yhteistyönä kaikkien tekijöiden kesken, vaikka ryhmä muodostuikin pikku hiljaa kun saimme lisää jäseniä. Käsikirjoitus, lavastus, roolien jako ja harjoittelu tehtiin kaikki yhdessä ja otimme kaikki uudet ideat huomioon. Kukin tekijä sai osallistua eri tehtäviin omien kykyjensä mukaan. Samalla opimme paljon näytelmien tekemisestä. Myös musiikki sekä valo- ja äänitekniikka on kaikki itse toteutettua.
Vaikka porukkaa on tullut pikku hiljaa lisää, olemme kuin yksi iso perhe. Jokainen on päässyt porukkaan sisälle heti ja kukaan ei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Kenenkään ei tarvitse pelätä kertoa omaa mielipidettään. Työskentelyn ohella saatamme unohtua puhumaan kuulumisista, perheestä tai jopa omista mielenterveysjutuistamme. Välillä keskustelu on kuin terapiaa. Voi olla avoin oma itsensä niin hyvine kuin huonoine puolineen. On lupa olla sellainen kuin on ja se onkin työryhmämme rikkaus. Se kantaa myös pajan ulkopuolella.
Porukkaamme mahtuu vielä. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Hommaa löytyy laidasta laitaan. Ei siis tarvitse hypätä lavalle näyttelijän saappaisiin, jos se ei ole sinun juttusi. On paljon muutakin, mitä juuri sinä voisit tehdä. Tervetuloa mukaan!
Työttömien teatteri
Työttömien Teatteri -hankeen lähtökohtana on ehkäistä syrjäytymistä ja sosiaalista pahoinvointia teatteritoiminnan avulla. Työttömien Teatteri -hanke toteutetaan sosiaalisen ja soveltavan teatterin keinoin. Kaikessa Työttömien Teatterin toiminnassa pyritään vahvistamaan osallistujien vuorovaikutustaitoja, toimijuutta, itsetuntemusta ja elämänhallintataitoja erilaisten ilmaisullisten ja toiminnallisten menetelmien avulla. Näytelmät ovat kantaaottavia ja niiden pyrkimyksenä on tuoda osallistujien ääni kuuluviin -osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja aktiivisempaa kansalaisuutta.
Sirkus Supiaisen Työttömien teatteri toteutetaan yhteistyössä Joensuun kaupungin ja Siun Soten kanssa ja on osa Joensuun KAKE 2.0 -hanketta. Hanketta rahoittavat Joensuun kaupunki, Etelä-Savon ELY-keskus sekä Euroopan Sosiaalirahasto.